Vuokrausehdot

PDF-versio vuokrausehdoista

Varaus

Nämä ehdot tulevat kumpaakin osapuolta sitoviksi, kun asiakas on suorittanut varaamastaan loma-asunnosta varausmaksun, tai on maksanut koko vuokran yhdellä kertaa. Varausmaksun suuruus on 25% kokonaisvuokrasta. Varausmaksua ei palauteta asiakkaalle. Varauksen voi tehdä joko sähköpostin tai puhelimen välityksellä.

____________________________________________________

Peruutus
Peruutus katsotaan tapahtuneeksi, kun tieto on saapunut. Mikäli peruutus myöhästyy tai ei saavu lainkaan perille, peruutus voidaan hyväksyä, jos asiakas osoittaa, että peruutus on tehty ja lähetetty oikeana ajankohtana. Varauksen peruuttamisesta pidätetään varausmaksu. Mikäli varauksen peruutus tehdään myöhemmin kuin 14 vuorokautta ennen loman alkua, veloitetaan koko vuokra. Suoritettua varausmaksua ei palauteta. Asiakkaalla on oikeus saada maksamansa vuokra takaisin, lukuun ottamatta varausmaksua mikäli peruutus johtuu syystä, että asiakas itse tai hänen perheenjäsenensä äkillisesti sairastuu, joutuu vakavaan onnettomuuteen tai kuolee. Peruutuksesta on ilmoitettava tällöin viipymättä ja tapahtuma on osoitettava luotettavalla tavalla (lääkärintodistus yms.). Mikäli peruutus tapahtuu loman aikana, ei asiakkaan maksamaa vuokrasummaa korvata.

____________________________________________________

Vuokranantaja voi irtisanoa sopimuksen
Mikäli kyseessä on ylivoimainen este (force majeure), voi lomakohteen omistaja irtisanoa sopimuksen. Vuokranantaja on velvollinen ilmoittamaan tästä asiakkaalle viipymättä. Asiakkaalla on tällöin oikeus saada maksamansa vuokra kokonaisuudessaan takaisin.

____________________________________________________

Avaimet
Lomamökin avaimet luovutetaan asiakkaalle saapumisajankohtana mökillä tai erikseen sovitussa paikassa. Avaimen saa käyttöön tulopäivänä ja se on luovutettava lähtöpäivänä.

____________________________________________________

Oleskelu loma-asunnolla
Lomakohde on asiakkaan käytettävissä tulopäivästä klo 16.00 lähtöpäivään klo 12.00, ellei muuta ole ilmoitettu. Hintoihin sisältyy sähkö, vesi, polttopuut, katiska ja pyydysmerkit kalastukseen, tyynyt, peitot, kalusteet, keitto- ja ruokailuastiat sekä ruokailuvälineet ruoanlaittoon. Hintoihin ei sisälly grillihiilet, talouspaperi, WC-paperi, liinavaatteet eikä henkilökohtaiseen hygieniaan tarkoitetut tuotteet.
Lomakohteen siivouksesta loman aikana ja sen päättyessä huolehtii asiakas itse. Asiakas huolehtii seuraavista asioista: roskien vienti, lattioiden imurointi, tarvittaessa lattioiden pesu, astioiden tiskaus, lieden, uunin sekä ulkogrillin puhdistus, tahrojen poisto, tavaroiden paikoilleen vienti ja petivaatteiden tuuletus/petaus, pesutilan ja saunan siivouksesta. Mikäli varauksen päättyessä ei ole tehty asianmukaista loppusiivousta, vuokranantajalla on oikeus periä vuokraajalta siivousmaksu, (60€-120€).

____________________________________________________

Vahingon sattuessa
Asiakas on velvollinen korvaamaan lomakohteelle tai sen irtaimistolle aiheuttamansa vahingon suoraan lomakohteen omistajalle.

____________________________________________________

Henkilöluku
Lomakohdetta ei saa käyttää useampi kuin viisi henkilöä. Henkilörajoitus on varauskohtainen, eli pidemmänkään varauksen aikana yhteenlaskettu henkilömäärä ei saa ylittää viittä henkilöä.

Mahdollisista yö-/lisävieraista on sovittava erikseen vuokranantajan kanssa. Epäselvissä tilanteissa voit kysyä lisää vuokraajalta. Teltan tai asuntovaunun käyttö lomakohteen tontilla ilman omistajan lupaa on kielletty.

____________________________________________________

Valitukset
Loma-asunnot sijaitsevat maaseudulla, joten asiakkaan on varauduttava siellä oleviin eläimiin ja luonnonilmiöihin, kuten myrskyihin ja sähkökatkoksiin. Vuokranantaja ei esimerkiksi vastaa järvien leväesiintymistä eikä eläinten aiheuttamista harmeista asiakkaalle.

____________________________________________________

Vuokrausajat
Kesällä minimivuokrausaika on yleensä viikko ja vaihtopäivä sunnuntai. Myös lyhyempiä varausjaksoja kannattaa kysyä. Lomakohde on käytössänne tulopäivästä klo 16.00 lähtöpäivään klo 12.00 ellei toisin ole sovittu. Poikkeukselliset hinnat ja varausajat käytössä mm. jouluna, uutena vuotena ja juhannuksena.